On jännittävä ja erikoinen tunne, ei tosin sellainen, jonka haluaisin kovin säännöllisesti kokea – ainakaan aivan samassa tilanteessa, samanlaisella hetkellä – kun juoksulenkin jälkeen, hikisenä mutta vain vähän väsyneenä kotiovellani huomaan, että taskussa oleva avain ei olekaan sellainen, jolla lukkoa kannattaisi edes yrittää saada aukeamaan. Onneksi talon avauspalvelu oli kotona ja pelasi.

Väärän avaimen mukaan ottamisessa oli kaksi maininnan arvoista seikkaa. Ensinnäkin taskussani ollut avain olisi sopinut pyöräni lukkoon. Tavalliseen tapaani olin vähän ennen lenkille lähtöä irroittanut mukaan otettavan avaimen avainrenkaasta (jota yhtä hyvin voisin kuljettaa juostessanikin, vaikka se vähän taskussa kilisisikin) laittanut sen takkini taskuun. Renkaassa on yhteensä kolme avainta, joista yksi on magneettiavain, joten väärän valitseminen kahdesta mahdollisesta vaati varsin suurta huolimattomuutta. Olivat ne sentään samanväriset, oikea ja väärä.

Toiseksi olin vasta eilen ylpeillyt, vieläpä kahteen otteeseen, kuinka olen vain kerran yksin asuessani jätänyt itseni avaimetta väärälle puolen lukittua ovea, ja tästäkin on aikaa jo yli kolme vuotta. Kannattipa kehua.