Olin viikonloppuna Koneistossa, ensimmäistä kertaa. Itse asiassa
ensimmästä kertaa missään tilaisuudessa, jota voisi nimittää
teknobileiksi. Enkä aivan huonosti viihtynyt, sillä viikonlopun aikana
ehdin ehdin käydä toisenkin kerran.
Alunperin tarkoitukseni oli mennä Koneistoon lauantaina, jolloin
esiintyisi ainakin Annie ja Aavikko. Perjantaina lipunostomatkan aikana
kuitenkin luin Rumbasta, että lauantaina olisi Kalliossa tarjolla
kanadalaisbändi Wolf Parade (hieno kotisivunsa),
joka on kuulemma kohta se, mistä hypetetään. Näin ollen päätinkin käydä
ihmettelemässä Koneistoa jo perjantaina, ja ostin lipun. Lauantaita
mainostettiin popimpana päivänä, perjantaina ohjelmassa olisi enemmän
rap-osastoa. Kumpikaan ei taida silti olla sitä, mistä festivaalissa
"oikeasti" on kyse. Joka tapauksessa jo kadutti vähän, olin menossa
Koneistoon sinä päivänä, joka varmasti sopisi minulle huonommin — enkä
kuulisi Annien Heartbeatia! Biisi on soinut päässä pitkin kesää, ja
paras lääke moiseenhan on saman kuuleminen livenä.
Perjantai-iltana liikkeellelähtö oli hidas, ja olin paikalla vasta
juuri, kun Ruudolf lopetti, vaikka jossain vaiheessa olin aikonut
tähdätä esityksen alkuun kello yhdeksäksi. Kiertelin aluetta ja
ihmettelin vähäistä väkimäärää, sekä sitä, minne seuraavaksi menisin,
kunnes huomasin, että Giant Robot esiintyisi alle tunnin kuluttua.
Tämän havainnon jälkeen hupia ja jännitystä riittikin sitten
valomerkkiin asti, muttei paljon yli, jos ei viimeiseen bussiin
ehtimisen epävarmuutta lasketa. Jossain välissä päätin myös, että
seuraavanakin päivänä on tultava ja missattava lauantain keikka.
Olisipa ainakin hauska juttu kerrottavana sitten, kun Wolf Paradesta
puhuvat kaikki.
Toinen päivä Koneistossa oli hyvin tehokas,
olin paikalla kahdeksasta puoli neljään, ja ehdin ottaa tuntumaa
seitsemään eri bändiin, artistiin, DJ:hin tai vastaavaan. Eilen
keskittymistäni oli hieman häiritty, nyt ei juurikaan. Tosin näin
(merkityksessä "huomata" ei "tavata") tällä kertaa enemmän tuttuja.
Parasta on mahdotonta sanoa, mutta huonoin esitys taisi olla se kauan
odotettu Annie. Ruma puku, huonot soundit (missä laulu?), eturivi aivan
tyhjänä ilmoitettuna alkamisaikana, ja joku neljäs pointti, jonka
unohdin liian nopeasti. Kolme tuntia myöhemmin samassa paikassa
esiintynyt Roisin Murphy oli kovin erilainen.
Sitä, millainen
kokemus Koneisto oikeastaan oli, ja miksi paluumatkalla yöbussissa
hipelöin innostuneesti portilla käsiini saamaa flyerinippua, ei ole
ihan helppo selostaa järkevissä blogimitoissa. Vähän kyllä pelottaa
kiinnostua koko konemusiikista enemmän. Ei ole helppo pudottautua
rockvisan mestarista täydeksi ummikoksi toisaalla.
Eikä
helppoa taida olla siirtyä fiksuun vuorokausirytmiinkään. Lauantaina
Koneistossa jaksoin hyvin viiden tunnin yöunista huolimatta,
jaksaisinkohan huomennakin?
maanantai, 15. elokuu 2005
Kommentit