Olin viikonloppuna Koneistossa, ensimmäistä kertaa. Itse asiassa ensimmästä kertaa missään tilaisuudessa, jota voisi nimittää teknobileiksi. Enkä aivan huonosti viihtynyt, sillä viikonlopun aikana ehdin ehdin käydä toisenkin kerran.

Alunperin tarkoitukseni oli mennä Koneistoon lauantaina, jolloin esiintyisi ainakin Annie ja Aavikko. Perjantaina lipunostomatkan aikana kuitenkin luin Rumbasta, että lauantaina olisi Kalliossa tarjolla kanadalaisbändi Wolf Parade (hieno kotisivunsa), joka on kuulemma kohta se, mistä hypetetään. Näin ollen päätinkin käydä ihmettelemässä Koneistoa jo perjantaina, ja ostin lipun. Lauantaita mainostettiin popimpana päivänä, perjantaina ohjelmassa olisi enemmän rap-osastoa. Kumpikaan ei taida silti olla sitä, mistä festivaalissa "oikeasti" on kyse. Joka tapauksessa jo kadutti vähän, olin menossa Koneistoon sinä päivänä, joka varmasti sopisi minulle huonommin — enkä kuulisi Annien Heartbeatia! Biisi on soinut päässä pitkin kesää, ja paras lääke moiseenhan on saman kuuleminen livenä.

Perjantai-iltana liikkeellelähtö oli hidas, ja olin paikalla vasta juuri, kun Ruudolf lopetti, vaikka jossain vaiheessa olin aikonut tähdätä esityksen alkuun kello yhdeksäksi. Kiertelin aluetta ja ihmettelin vähäistä väkimäärää, sekä sitä, minne seuraavaksi menisin, kunnes huomasin, että Giant Robot esiintyisi alle tunnin kuluttua. Tämän havainnon jälkeen hupia ja jännitystä riittikin sitten valomerkkiin asti, muttei paljon yli, jos ei viimeiseen bussiin ehtimisen epävarmuutta lasketa. Jossain välissä päätin myös, että seuraavanakin päivänä on tultava ja missattava lauantain keikka. Olisipa ainakin hauska juttu kerrottavana sitten, kun Wolf Paradesta puhuvat kaikki.

Toinen päivä Koneistossa oli hyvin tehokas, olin paikalla kahdeksasta puoli neljään, ja ehdin ottaa tuntumaa seitsemään eri bändiin, artistiin, DJ:hin tai vastaavaan. Eilen keskittymistäni oli hieman häiritty, nyt ei juurikaan. Tosin näin (merkityksessä "huomata" ei "tavata") tällä kertaa enemmän tuttuja. Parasta on mahdotonta sanoa, mutta huonoin esitys taisi olla se kauan odotettu Annie. Ruma puku, huonot soundit (missä laulu?), eturivi aivan tyhjänä ilmoitettuna alkamisaikana, ja joku neljäs pointti, jonka unohdin liian nopeasti. Kolme tuntia myöhemmin samassa paikassa esiintynyt Roisin Murphy oli kovin erilainen.

Sitä, millainen kokemus Koneisto oikeastaan oli, ja miksi paluumatkalla yöbussissa hipelöin innostuneesti portilla käsiini saamaa flyerinippua, ei ole ihan helppo selostaa järkevissä blogimitoissa. Vähän kyllä pelottaa kiinnostua koko konemusiikista enemmän. Ei ole helppo pudottautua rockvisan mestarista täydeksi ummikoksi toisaalla.

Eikä helppoa taida olla siirtyä fiksuun vuorokausirytmiinkään. Lauantaina Koneistossa jaksoin hyvin viiden tunnin yöunista huolimatta, jaksaisinkohan huomennakin?