torstai, 20. marraskuu 2008

Kolme vuotta

Syksyllä 2005 kirjoitin tähän blogiin Amerikan-matkan jälkeisestä aikaerosta toipumisesta. Asia tuli mieleen, kun juttelin samaan suuntaan pian lähtevän työkaverin kanssa. Kirjoituksesta on sopivasti yhtä päivää vaille kolme vuotta. Sopivasti olen itsekin lähdössä matkalle ihan pian. Ja sopivasti päätän aloittaa kirjoittamisen uudelleen juuri nyt, kun edellisestä merkinnästä on vielä alle kaksikymmentä kuukautta. Kävin äsken läpi kaikki vanhat merkintäni, ja kolmen vuoden takaisten ajatusten lukeminen nyt tuntui niin hyvältä, että tekisin mieluusti samoin taas kolmen vuoden päästäkin.

tiistai, 3. huhtikuu 2007

Tuplasti myöhässä

Tämä kirjoitus oli kirjoittamista vaille valmis jo noin 8 vuorokautta sitten, joten siirryn nyt ajassa taaksepäin maaliskuun 25. päivän iltaan vuonna 2007:

Palasin juuri ensimmäiseltä ulkomaanmatkaltani aivan liian pitkään aikaan. Matkasta voin kertoa lyhyesti seuraavaa: rokkiturismia, liian myöhään ja liian aikaisin lentokentällä, jalat rakoilla kävelemisestä, 10 astetta liian kylmä, elämäni kamalin hostelli. Onneksi seuraava reissu on jo suunnittelun alla.

Koko matkan ajan onnistuin olemaan tietokoneista erossa, mutta heti kotona luin tietenkin postini. Viikonloppuna olin saanut Suomi24-osoitteeseeni, jota käytän epäilyttäviin web-lomakkeisiin kirjautumiseen ja muuhun valonarkaan, ja johon tavallisesti saapuu pari roskapostia päivässä, kymmeniä samaa aihetta sivuavia viestejä. Eivätkä ne olleet mitä tahansa pilleritarjouksia, vaan selvästi minulle kohdistettuja "Turn your career dream into reality with a University Degree" -mainoksia. Cosimo Conrad kumppaneineen oli vain harmillisesti hieman myöhässä, vaikka olihan silloin vielä päivä aikaa lopulliseen tuomioon.

maanantai, 2. huhtikuu 2007

Täsmärokkia, osa 2

Keikalle meno yksin sunnuntai-iltana on hankalaa, sillä silloin on yritettävä minimoida sekä keikkapaikalle saapumisen ja keikan alun että keikan päättymisen ja kotiinpaluun välinen aika. Keikan alun odottelu ypöyksin on ainakin etukäteen ajatellen kiusallista, ja toisaalta sunnuntai-iltaa seuraavana aamuna on normaalia joutua heräämään aikaisin.

Sunnuntaina on sopivaa aloittaa soitto hieman aiemmin kuin parina edellisenä, mutta kuinka paljon? Uskoin, että pääesiintyjä aloittaisi noin yhdeltätoista ja olin paikalla tasalta. Silloin lämmittelijä kuitenkin oli vasta aloittamassa varusteidensa purkamista lavalta, ja odottelua ja seisoskelua oli edessä lähes puoli tuntia.

Tavastialla oli yllättävän täyttä, ja jäin vähän kauemmaksi lavasta kuin olisin halunnut. Nyt en kuitenkaan ollut vaarassa jäädä surffaavan yleisön tai esiintyjien alle. Koska oli sunnuntai, suurin osa ihmisistä oli varmasti paikalla musiikin takia. Tai sitten ilmiön. Pääosa yleisöstä oli tyttöjä, minua nuorempia, ja kaikilla varmasti monta kertaa enemmän kavereita MySpacessa kuin minulla.

Keikka oli ihan kiva.

Paluubussiin ehdin, mutta koska en narikassa etuillut, Narinkkatorin halki jouduin juoksemaan.

torstai, 25. tammikuu 2007

Puolivuotisraportti

Ensiksikin, vaikka edellinen kirjoitukseni kertoi kertausharjoituskutsusta, ei se tai itse harjoitus liity mitenkään puolen vuoden (melkein päivälleen!) blogihiljaisuuteeni.

Toiseksi, viimeisen parin kuukauden aikana olen melkein aloittanut kirjoittamisen uudestaan ainakin kahdesti. Ensimmäisellä kerralla olisin kertonut kiinnostavasta blogiluennosta, toisella kerralla loukkaantuneesta varpaasta. Varvas tosin on vieläkin vähän kipeä.

Kolmanneksi, siitä oikeasta blogiblokin aiheuttajasta kerron sitten, kun se ei enää ole voimassa. Ihan kohta.

Lopuksi, lupasin äsken innokkaille entisille lukijoilleni, että herätän blogini henkiin vielä tämän kuun puolella. Se olikin paljon helpompaa kuin olisi pitänyt, joten nyt harmittelen, miksen tehnyt sitä jo paljon aikaisemmin.

torstai, 27. heinäkuu 2006

Kirje

Sain keväällä kirjeen. Sellaisen vanhanaikaisen, joita posti ennen kuljetti, jotka kirjoitettiin kirjoituskoneella, ja jotka lopuksi allekirjoitettiin kynällä.

Minut kutsuttiin muutamaksi loppukesän päiväksi muistelemaan viiden vuoden takaisia tapahtumia. Ikään kuin en olisi jo riittämiin muistoissani rypenyt. Vaikka en kyseisen tahon kanssa ole melkein kolmeen vuoteen missään yhteydessä ollutkaan, siinä yhdessä yhteisessä vuodessa ehti tapahtua niin paljon, että vaikutukset näkyvät elämässäni edelleen. Kipeistäkin kokemuksista huolimatta olen melko avoimesti kyennyt kertomaan tuosta ajasta, joskus se on ollut jopa tapa löytää jotain puhuttavaa jonkin uuden tuttavuuden kanssa.

Kolme vuotta sitten ollut muistojen virkistämisviikko oli kaksijakoinen: oli rankkoja hetkiä, jotka muistuttivat niistä pahimmista, mutta osasin toisaalta ottaa etäisyyttä siihen, mitä ympärilläni tapahtui, ja suhtautua objektiivisemmin kuin pari vuotta nuorempana.

Kuukauden kuluttua saan nähdä, kuinka tällä kertaa käy. Olen kuitenkin monella tapaa kokonaan eri ihminen kuin kolme, saati viisi—kuusi vuotta sitten. Päätin siis osallistua elämäni toiseen kertausharjoitukseen elo-syyskuun vaihtessa Kajaanissa.